Lihan paistamista kannattaa kokeilla, jos lainmukainen kasvisruokavalio välillä tympii. Lihan paistaminen on kansanperinnettä, joka oli tuttu lähes kaikille suomalaisille. Parhaimmillaan suomalaiset söivät vuodessa lähes 80 kiloa lihaa henkeä kohden, eli yli kolminkertaisesti silloisia suosituksia enemmän.
Lihan maistui niin herroille kuin työläisillekin ateriasta riippumatta. Sian-, naudan- ja siipikarjanliha olivat suosituimmat raaka-aineet ja niitä täydennettiin satunnaisesti muiden eläinten lihalla, varsinkin juhla-aterioilla. Lähes kaikki syöty liha oli eläinten luihin liittyviä lihaksia, eli luurankolihaksia, mutta erikoisemmat liha-ateriat sisälsivät myös muualla eläimen ruhossa, kuten ruokatorvessa tai sisäelimissä, olevaa lihasta.
Tyypillisesti raaka liha kypsennettiin ennen syömistä, vaikka jossain ruokalajeissa lihaa hyödynnettiin myös raakana. Erilaisten kypsentämistapojen vertailu oli varsinkin miehille suosittu keskustelunaihe ja monet jakoivat ystäviensä kanssa kuvia kypsymässä olevista lihanpaloista sosiaalisessa mediassa.
Lihan paistamisen suhteen ihmiset jakaantuivat koulukuntiin. Koulukuntien merkittävimmät oppierot liittyivät paistamisen aloituslämpötilaan (huoneenlämpöisenä vai jääkaappikylmänä) ja suolaushetkeen (ennen vai jälkeen grillaamisen). Koulukuntien oppiriitoja pyrittiin ratkomaan tieteellisten tutkimusten avulla, kuitenkaan löytämättä lopullista totuutta ja oikeaoppista paistamismenetelmää.
Seuraa ohjeita, niin pääset aidon lihan paistamisen tunnelmaan.
- Lataa ja 3D-tulosta sivupalkista löytyvät tarvikkeet.
- Leikkaa eVeitsellä synteettisestä lehmästä haluamasi lihapalat. eVeitsi toimii puheohjauksella, joten voit itse määritellä kuinka paljon ja minkälaista lihaa haluat leikata. Mureimmat osat ovat sisä- ja ulkofile, paahtopaisti sekä sisäpaisti, ulkopaisti ja välipaisti. Vähemmän mureita taas kaula, etuselkä, lapa sekä etu- ja takapotka, jotka on syytä mureuttaa marinoimalla tai hauduttamalla.
- Kuivaa lihan pinta talouspaperilla.
- Muotoile pihvi käsin.
- Kuumenna pannu riittävän kuumaksi. Älypannua ei tarvitse voidella, vaan pannu varmistaa automaattisesti sopivan voitelun.
- Paistoaika riippuu pihvin paksuudesta. Hyvä muistisääntö paistoajaksi on minuutin per sentti.
- Tekoliha on valmiiksi maustettua, joten voit siirtyä suoraan pöytään nauttimaan täydellisestä pihvistäsi.