“Pidän huolen siitä, että julkinen datani on aina huippukunnossa. Todella hävettäisi, jos joku näkisi, että arvot eivät ole kohdillaan. Vaatihan se kovasti töitä ja joskus mietin, että onko tässä mitään järkeä. Myönnän kyllä olevani vähän narsisti ja nauttivani kun saan ihailevia katseita datastani. Onhan siitä tietysti myös hyötyä, kun pysyy lääkärin, vakuutusyhtiön ja ruokakaupan alimmassa maksuluokassa.”
“Jo pienenä mua on kiusattu, kun mun data ei ollut samalla tasolla kavereiden kanssa. Aikuisena sitä on oppinut käsittelemään ja hyväksymään, mutta kyllä vieläkin tulee sellaisia tilanteita, joissa toivoisi, että data olisi kunnossa. Kaikenlaisia konsteja olen yrittänyt… kerran onnistuin olemaan 5+2-ohjelmassa puolen vuoden ajan, mutta sitten se jotenkin vaan taas jäi. Kaveri kysyi mukaan dataleirille, mutta en osannut vielä päättää. Jotenkin on kurja katsoa, jos muilla on hyvää dataa ja itse ei mitenkään saa asiaa kuntoon.”