Tulevaisuuden liputuspäivät #003 – Lihan muistopäivä

Lihan muistopäivä on kaikissa Suomen alueella ja/tai suomalaisia koskettaneissa ruokailutilanteissa tai muissa välipalahetkissä nautittujen eläinten syötävien ja muiden osien sekä niiden sielujen muistopäivä. Suomen Elintarviketyöläisten Liiton liittovaltuuston puheenjohtaja määräsi päiväkäskyssään joulukuun kolmatta sunnuntaita vietettävän “nyt päättyneen liharavinnon aikakauden mässäilyissä nautittujen fileiden, paistien, ribsien, wingsien, potkien ja muiden syötäväksi kelpaavien osien yhteiseksi muistopäiväksi”.

Päivään kuuluvat käynnit sankarihaudoilla. Alkuvuosikymmeninä Suomen lippua pidettiin klo 10–14 suruliputuksen tapaan puolitangossa, muun osan päivästä (8–10 ja 14–21) kokotangossa. Kun viisikymmentä vuotta oli kulunut ensimmäisestä lihan muistopäivästä, ohjeita muutettiin niin, että liputetaan normaaliin tapaan koko päivän kokotangossa.

Lihan muistopäivät muissa maissa

Britanniassa ja muualla Kansainyhteisössä vietetään dead meat day:tä (kuolleen lihan päivä) elokuun viimeisenä torstaina.

Saksassa vietetään Unsichtbarer Wursttag:ia (Näkymättömän makkaran päivä) 31. toukokuuta.

Yhdysvalloissa vietetään kansallisen Burger freedom day:n (Hampurilaisten vapautuspäivä) lisäksi useita osavaltiokohtaisia lihaan ja grillaamiseen liittyviä muistopäiviä.

Ranskassa vietetään Jour commémoratif du bon goût:ia (Hyvien makujen muistopäivä) 17. syyskuuta.

Venäjällä ja venäjänkielisten keskuudessa maailmalla järjestetään Teurastajan kunnian päivä (ven. День славы бойни) heinäkuun toisena sunnuntaina.